Kalevala CAL – virkataan yhdessä upea torkkupeitto, johon inspiraation on antanut Kalevala

Ei ole Vuoksen voittanutta

 

Kerroin aiemmin, että osallistuin Kalevala-aiheisen virkattavan ruudun suunnitteluun. Meitä suunnittelijoita oli mukana 19 ja joukko muita vapaaehtoisia, jotka testasivat luodut ohjeet, oikolukivat ne, virkkasivat mallipeitot ja käänsivät ohjeet yhteensä kuudelle kielelle mm. englanniksi, ruotsiksi ja hepreaksi.

KalevalaCAL_lankapaketti_kallio_fi

Kallio peiton on virkannut ja kuvannut Seija Ervelius, valokuvan on ottanut Jukka-Pekka Penttinen .

 

Minä, muuten innokas käsitöiden tekijä, en ole ikinä suunnitellut itse virkattavaa mallia. En edes kuvitellut, että voisin tai osaisin tehdä niin. Tämä projekti avasi silmäni. Suunnittelu on hauskaa ja omassa ruudussani taisin kehittää myös sellaisen silmukan, johon en ole törmänyt missään muualla. Ruutuni ovat nimeltään Ei ole Vuoksen voittanutta ja bonus-ruuduksi valittu on Sormet Sormien lomahan.

Ei ole Vuoksen voittanutta

Ei ole Vuoksen voittanutta -ruutu virkattu harmaan sävyissä.
”Kolme on koskea kovoa,
kolme järveä jaloa,
kolme vuorta korkeata
tämän ilman kannen alla:
Hämehess’ on Hälläpyörä,
Kaatrakoski Karjalassa;
ei ole Vuoksen voittanutta,
yli käynyttä Imatran.”
/Kalevala

Hienoa tässä projektissa on se, että Kalevala CAL peittoprojekti on hyväksytty yhdeksi viralliseksi Suomi Finland 100 -juhlaprojektiksi. Olen ylpeä, että saan olla mukana tässä.

Nyt peittoon tarvittavia lankoja voi jo tilata ja ensimmäiset ohjeet julkaistaan lauantaina 26.8, jolloin kautta maan juhlitaan ”sata päivää sataan” -teemalla. Tämän jälkeen ohjeita julkaistaan ruutu kerrallaan maanantaisin ja perjantaisin. Minun virkkaamani  peitto on sävyissä ”kallio”, upeat harmaan sävyyt valkoisesta-mustaan. Katso täältä mitä muita värivaihtoehtoja on tarjolla, varmasti sieltä löytyvät jokaisen sisustukseen sopivat sävyt.

Peitossa on 24 ruutua, jotka liitetään toisiinsa ja lopuksi virkataan peitolle reunus. Onhan siinä toki työtä, mutta lopputulema kyllä palkitsee, sen uskallan luvat. Virkkaamani peitto on kuin koru sohvallani ja kun katson sitä, ihastelen sitä luovuuden määrää, jota ruutujen suunnittelijat ovat osoittaneet. Sisustustrendinä itsetehty on edelleen suosittu. Hyvä niin, sillä käsityö ansaitsee arvostuksen.

Kalevala CAL kallio-harmaat sävyt

Kalevala CAL kallio-harmaat sävyt, virkkaaja Seija Ervelius/Ihannetila

Tarkemmin projektista löytyy Kalevala-CAL sivuilta.

Ensimmäinen Seijan ruutu julkaistaan 6.10.2017, lisää tietoa arteenin blogissa

Sormet sormien lomahan ruudun ohje julkaistatiin 1.1.2017. 

Kalevala CAL

Kalevala CAL

 

Työpaikan ilme muuttui

Toimiston tapetti

Värit tuovat iloa elämään. Kuitenkaan moni ei uskalla kokeilla rohkeita värejä kotonaan, mutta työpaikoilla ja julkisissa tiloissa ne ovat enemmän kuin paikoillaan.

Kahvihuone oli aneeminen. Koska kahvihuonetta käytettiin myös neuvottelussa ja siellä oli kopiokone, oli tila lisäksi rauhaton. Suunnitelmassa tuotiin tilaan väriä, kalusteiden paikkaa vaihdettiin ja kopiokone siirrettiin muualle. Toteutukseen valikoitui hieman erilainen vihreä, mutta väri on sama kuin yrityksen logossa, joten se sopi hyvin huoneeseen. Lisäksi henkilökunta ihastui ehdottamaani tapettiin maalaamisen sijaan.

Toimiston kahvihuone

Kahvihuoneeseen kaivattiin väriä. Kuvassa lähtötilanne, suunnitelma ja toteutus

Mappeja ja papereita toimistossa riittää. Kalusteet sijoitettiin eri tavoin, työpöydäksi hankittiin säädettävä pöytä ja työtuoli vaihdettiin sellaiseksi, että puoli-istuva asento oli seisomisen lisäksi mahdollista.  Mapit säilytetään ovellisissa kaapeissa ja tällä vähennettiin huonepölyn määrää.  Olemassaolevat verhot säilytettiin mutta kesällä paahtavan auringon suojaksi suureen ikkunaan asennettiin pimentävät rullaverhot.  Työergonomia on nyt hyvä ja huoneen yleisilme on rauhallinen.

Toimiston työtilat

Työtilat ennen, suunnitelma ja toteutus

 

 

Mistä tätä tavaraa oikein pukkaa!

kasa

Pelkkä omistaminen saa esineen tuntumaan arvokkaammalta.

Keräilijä-metsästäjä, joka oli koko ajan liikkeessä, kantoi mukanaan kaiken tarvitsemansa. Tavaraa ei päässyt kertymään.  Kuitenkin se, mitä mukanaan kantaa, on omistajalleen arvokasta.

Pennsylvanian ja Whartonin yliopistot tutkivat ns. omistusvaikutusta kohteenaan Tansanian metsästäjä-keräilijät hadzat. Omistusvaikutus tarkoittaa sitä, että ihminen pitää omistamaansa esinettä arvokkaampana kuin samanlaista hänelle tarjottua esinettä. Jos henkilölle tarjotaan samanlaista, yhtä arvokasta esinettä, olisi 50% tapauksista henkilön kuulunut vaihtaa esine. Testeissä kuitenkin vain noin kymmenen prosenttia suostuu vaihtoon – ja tätä selitetään omistusvaikutuksella.

Omistusvaikutusta näkee välillä kirpputorilla tai asuntokaupoissa. Hintapyynnöt myytävästä ovat joskus aivan toisesta maailmasta.

Oma lähihistoriamme.

Sodan jälkeinen sukupolvi koki lapsuudessaan niukkuutta. Sotakorvauksia maksettiin ja samalla synnytettiin suuria ikäluokkia. Kaikesta oli pulaa, niin rakennustarvikkeista kuin vaatteista. Ruokaa ja viinaa säännösteltiin ja niitä sai vain kortilla.  Sotakorvaukset maksettiin ja pikkuhiljaa ajat paranivat.

Sitten tuli nousukausi ja äkkiä meillä oli vaurautta, mutta puute ja sen pelko elävät sisällämme. Nyt elämme kulutusyhteiskunnassa ja tavaraa on tarjolla enemmän kuin koskaan ennen. Joten me hamstraamme ihan vain pahan päivän varalle.

Monet muistavat tv-sarjan Tankki täyteen ja Sulo Vilénin lauseen ”Ostin kun halvalla sain”. Edullinen ostos tuottaa vähän aikaa mielihyvää ja onnistumisen iloa. Toinen asia onkin tarvitaanko kyseistä tavaraa.

Seurauksena on ostokrapula ja lopulta aika tyhjä tunne.

Yleinen tyytymättömyys tai tarpeet jotka eivät täyty?

Mainonta luo uusia tarpeita ja samoin ryhmän paine. Pieni lapsi on tyytyväinen leikkiessään mielikuvituksen kanssa pelkillä kivillä ja kävyillä, mutta joulun lelukuvastoa selaava pikkupirpana haluaa kaiken mitä kuvastossa näkee.

Jos talous ei perheellä ole tiukalla niin lapselle halutaan toki antaa parasta ja leluvuori vain kasvaa. Kuitenkaan niillä kaikilla ei ehdi edes leikkiä.

Teini-ikäinen taas haluaa vaatteita kun muoti vaihtuu ja muotihan vaihtuu, ei enää riitä kevät ja syyskaudet.  Samanlaiset muotivaatteet auttavat sulautumaan ryhmään ja ryhmään sulautuminen tuo ryhmän hyväksynnän.  Muodista ulosjääneet vaatteet hylätään surutta vaatekomeron perähyllylle.

Tavaramme määrittelevät sen ketä me olemme.  Design versus halpakaupan tavara kertoo mikä on sosiaalinen statuksemme.  Olenko minä siis parempi kuin naapuri kun minulla on nämä tavarat? Uusi auto, litteämpi televisio, uusin älypuhelin, aina on teknisiä vempeleitä, joiden ominaisuudet ovat entistä parempia ja joita ilman ei voi olla. Mihin sitten joutuvat ne entiset, vielä toimivat, mutta jo auttamattomasti vanhanaikaiset? Kaatopaikat täyttyvät, vaikka kierrätystä kovasti korostetaan.

Asuminen on kallista ja vähiin neliöihin yritetään mahduttaa oleskelutilat ja se mistä rakentamisessa tingitään on säilytystilat.

Standardi toki määrittelee minimisäilytystilan määrän uusissa asunnoissa, mutta yleinen ongelma on se, että ”kun mikään ei riitä”.  Sitten vuokrataan lisää varastotilaa alan yrityksiltä ja tämä tulee loppupeleissä kalliiksi.  Liike-elämässä on jo pitkään ymmärretty varastoinnin kalleus ja siellä varastoiden määrää on vähennetty ja lopulta tuotetta aletaan valmistaa vasta kun se on liikkeestä ostettu.

Kun aika ei vain riitä.

Ruuhkavuosia elävä lapsiperhe seilaa kodin, tarhan, työpaikan ja ruokakaupan väliä. Arki menee päivittäisten asioiden pyörittämisessä ja viikonloput levätessä. Työelämä on nykyään kiireistä. YT – neuvottelut ovat jatkuvasti uutisissa. Entistä vähemmillä työntekijöillä tehdään samat työt kuin ennen. Ei siis ihme, että kotiin tullessa ei enää jaksa raivata tai järjestää.  Etenkään jos työnpaineet ovat johtaneet uupumukseen.

Elämässä tapahtuu muutoksia; muutetaan  yhteen, muutetaan erilleen, muutetaan isompaan, muutetaan pienenpään.  Kaikissa näissä yritetään karsia tavaraa tai tavaramäärä kasvaa. Voimavaroja kysytään pelkässä muutoksessa, riittääkö niitä järjestämiseen?

Nykyisin vapaa-ajastamme kilpailevat monet asia. Harrastukset vievät aikaa, television lisäksi on meillä internet ja sosiaalisen median houkutukset.  Kärsimme virikeähkystä.  On niin paljon mitä halutaan tehdä, ettei järjestäminen ole listan kärkipäässä.

 Kaaosta on helppo saada aikaiseksi.

– Joskus vielä järjestän keittiön kaapit…

– Nyt en ehdi, täytyy ensin…

– Tästäkin voin tehdä vaikka mitä, en raaski heittää pois!

Kun kasat kotona kasvavat, ehkä totumme niihin tai emme vain välitä. Mutta totumme tai emme, niin kasat muistuttavat tekemättömistä töistä ja kuormittavat meitä entisestään.

Koska omia tavaroita ei välttämättä näe, olisi terveellistä joskus katsoa kotiaan ulkopuolisen silmin.

Tavarat liittyvät usein johonkin elämänvaiheeseen, josta haluamme pitää kiinni.

Tavarat säilyttävät muistoja, kyse ei ole pelkästään matkamuistoista vaan elämän muistoista. Kaikki tavarat eivät ole muistoja, säilömme yllättävän  paljon myös rikkinäisiä ja tarpeettomia tavaroita.  Kun haluamme karsia niin ehkä auttaa kun mietimme onko tavaralla arvoa joko rahallista tai tunnearvoa? Tai KonMarin mukaan tuottaako tavara iloa tai mielihyvää?  Luulisi, että tarpeettomat ja vialliset tavarat olisi helppo laittaa pois, mutta näinkään ei aina ole.

Tavarataivas – miten paljon on tarpeeksi?

Oletko nähnyt Tavarataivas nimisen dokumentin? Se kertoo erään nuoren miehen tarinan luopumisesta. Hän luopui ensin kaikesta ja sai joka päivä hakea yhden tavaran varastosta takaisin.  Vaikka päähenkilö menikin äärimmäiseen ratkaisuun ja luopui alussa kaikista tavaroista, jotta hänelle selviäisi miten vähällä tulee toimeen, niin minusta se kuvastaa trendiksi tullutta tavaroista luopumista.  Materiaalin sijaan elämän sisältöä haetaan muualta.  Minimalisti pelit, joissa luovutaan kuukaudessa joka päivä päivämäärän kertoma määrä tavaroista, kertovat kasvavaa tarvetta selkeyttää elämää.

Mitä tapahtuu jos kuitenkin luovun?

Miten helppoa onkaan ostaa ja miten vaikeaa on kieltäytyä. Uutta ei voi tulla tilalle jos astia on entuudestaan täynnä. Vain luopumalla entisestä, voi saada muuta tilalle.

Koska sotku sitoo, tavaroista eroon pääseminen tuo energiaa ja tilaa hengittää. Käytännön elämä on yksinkertaisempaa, on helpompi pitää paikat järjestyksessä ja siivota.

Järjestäminen on silti jatkuvaa toimintaa. Tavarat on hyvä laittaa paikoilleen käytön jälkeen, mutta jotta tämä onnistuu on säilytyspaikkojen oltava järkeviä.

Kun onnistut, palkitse itseäsi. Tavaralla palkitsemisen sijaan voisit palkita itseään elämyksillä. Ne eivät kasvata kasoja.

kaaos

Käsiveska ja sen sisältö

Käsilaukku1

Olin jo parikymmentä vuotta sitten miettinyt, että käsilaukun vaihtaminen toiseen vaatetuksen mukaan on varsinainen riesa ja asiaa helpottaisi, jos tekisin käsilaukun sisuslaukun, jossa olisi tarpeeksi lokeroita kaikelle mahdolliselle ja jonka voisi helposti siirtää yhdestä laukusta toiseen. Ajatus jäi toteutumatta, mutta äsken huomasin mainoksessa Bonita Käsilaukun organisoijan. Joten tilasin sen.

Naisen käsilaukku on varsinainen aarrekammio tai ehkä ennemmin rojukasa, kuten varmaan huomaatte alla olevasta kuvasta. Tiesitkö, että käsilaukun sisältö voi olla niin painava, että sen kantaminen rasittaa hartioita. Eikä sieltä yleensä tahdo löytää sitä mitä etsii. Joten sen järjestäminen aika-ajoin on terveellistä. Tyhjensin laukkuni sisällön, ja tällä kertaa tavaraa oli harvinaisen vähän. Ei kuitenkaan mikään ihannetila, vai mitä?

Käsilaukku

Sitten pakkasin kaiken uudelleen. Kännylle tasku, perusmeikit omaan pussukkaan, kortit yhteen paikkaan ja avaimet toiseen. Ja vihdoin sisuslaukku käsilaukun sisälle. Kätevää. Tätä voin suositella.